A-Perustus Oy ja Rakennusliike Tikirak Oy ovat sopineet Kaupin pesäpallo- ja hiihtostadionin perustustöistä

November 9, 2021

A-Perustus Oy ja Rakennusliike Tikirak Oy ovat sopineet Kaupin pesäpallo- ja hiihtostadionin perustustöistä

”Kaupin pesäpallostadionin perustustyöt ovat vaatimustasoltaan korkeat ja toteutetaan tiukassa aikataulussa. Rakennusliike Tikirak Oy valitsi A-Perustuksen perustustöihin luottaen vakaaseen ammattitaitoon vaativissa perustustöissä ja kireässä aikataulussa pysymiseen. Työt ovat edenneet erinomaisesti kohteessa ja olemme olleet tähän mennessä erittäin tyytyväisiä A-Perustus Oy:n toimintaan työmaalla.”, Tikirak Oy:n toimitusjohtaja Jouni Walden toteaa.

Viime vuosina A-Perustus Oy on jatkuvasti vahvistanut markkina-asemaansa Pirkanmaan talousalueella. Merkittävimpiä hankkeita Pirkanmaan alueella yhtiölle ovat olleet viime vuosina Tampereen keskuskeittiön, Pirkkalan Scania-keskuksen, Etra-Meltex Pirkkalan ja Olkahisen koulun betonirakennustyöt. Yhtiö toimii koko Suomen alueella. Toimipisteet löytyvät Tampereen lisäksi Tupoksesta, Järvenpäästä, Lahdesta ja Turusta. 

“Sovittu urakka on Pirkanmaan yksiköllemme merkittävä saavutus. Vahvana paikallisena toimijana tunnettu Tikirak Oy on mieluisa kumppani erityisesti tässä projektissa. Viime vuosina olemme panostaneet Pirkanmaalla merkittävästi toiminnan laajentamiseen mm. projektien kokoa kasvattamalla”, A-Perustus Oy:n toimitusjohtaja ja yhtiön perustaja, Tomi Puoskari, toteaa.

Urakkasummaltaan projekti yltää lähes miljoonaan euroon. Toteutettaviin rakenteisiin käytetään yli 2100m3 betonia ja  noin 200000 kiloa terästä. Työt ovat käynnissä ja urakka valmistuu alkutalven 2021 aikana.  

“Mieluisa projekti, mikä lisää mukavasti tunnettavuutta alueella. Ensimmäinen, 400 betonikuution valu on takana ja kokonaisuutena urakka etenee suunniteltua nopeammin”, kohteen työpäällikkönä ja Tampereen yksikön vetäjänä toimiva Sami Vartiainen toteaa.

Lisätietoja:

Sami Vartiainen, työpäällikkö, A-Perustus Oy, puh. 040 194 5928

Kuva: Arkkitehdit Kontukoski Oy